LA 5.8.
Verde Prato on syntynyt joitain vuosia sitten alkaneessa espanjalaisten naislauluntekijöiden uudessa aallossa, joka etsii identiteettiä äänen kautta. Verde Praton riisuttu, mutta omaperäinen neo-folk tuo lämpimän tuulahduksen suoraan Baskimaan metsistä.
Baskimuusikon ensimmäinen levy Kondaira eder hura (2021) oli vuoden palkituimpia Espanjassa. Debyyttialbumin jälkeen ovat syntyneet jo pitkäsoitto Jaikiera ja EP Euskal Pop Erradikala, jossa on neljä omaperäistä tulkintaa Baskimaan 80-luvun radikaalin rockliikkeen (euskal rock erradikala) klassikoista. Verde prato tulkitsee näitä palvottuja klassikkoja ja luo niistä uudenlaisen feminiinin vision.
Verde Praton uusin albumi Adoretua tarkoittaa rohkeutta. Se on lauluntekijän valoisin levy, jonka tyylilajit kulkevat traagisesta bolerosta poppiin saakka. Levy on vähemmän konseptuaalinen kuin edeltäjänsä, vapaammin sävelletty ja intiimi, ja sen tematiikkaa ovat niin rakaus, erotiikka, pettymys, perhe, lapsuus, yksinäisyys kuin unetkin. Adoretua julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa, ja Verde Prato keikkailee tänä vuonna kaikilla Espanjan tärkeimmillä musiikkifestivaaleilla. Norpaksen keikka on Verde Praton ensiesiintyminen Suomessa.